Aina joskus, ehkä useinkin, sitä näkee jotain, mikä on vain pakko kuvata. Tällä kertaa se oli puistossa täysin lehdettömänä seisova suuri puu. Se oli kuin luuranko elämän keskellä. Kuva ei ehkä napannut tunnelmaa täysin, mutta tässä se silti on.



Ilman mitään pahoja väristyksiä tuosta puusta tuli mieleen kuolema. Se, miten elämä vain joskus päättyy, sammuu, lopahtaa. Kukaan ei voi tietä koska, mutta jonain päivänä se on edessä. Useimmiten kuolema antaa vähintäänkin pienen epämiellyttävän varjon ajatuksiin, mutta ei tällä kertaa. Minkähän takia?