Miten käsittämättömiksi avaintenhukkaamisepisodit voi mennä? Sitä voi vaan itseltään kysellä, kun miettii viimeisintä.

Pääsiäisenähän kaksiautoisissa kodeissa todennäköisesti toinen autoista seisoi pihassa, kun sitä ei tarvittu. Lomapäivien jälkeen saapuu kuitenkin arki ja molemmat autot tarvitaan, että edes rutiinit saa pyörimään.  Eilen tuli eteen tilanne, että päivän kotikonttorilla työskentelyn jälkeen lähdin hakemaan poikaa hoidosta - siis piti lähteä hakemaan, kun kello näytti jo melkein puolta viittä. Ojensin käteni kohti avainnaulakkoa, mutta kas, käsihän haroi tyhjää.

Mitä, mitä kummaa. Aivot alkoi raksuttaa pikavauhtia ja pikkuhiljaa välähti, että ne avaimethan taisivat olla keltaisen pihatakkini taskussa. Siis sen keltaisen, joka oli ollut hukassa koko pääsiäisen ajan ja jota olin etsinyt monena päivänä ilman tulosta. Kiersin nopeasti jokaisen huoneen, eikä missään näkynyt keltaista muuta kuin heijastinliivit eteisessä. Eipä auttanut kuin keksiä hätäratkaisu. Isompi poika pyörällä sanomaan hoitotädille, että kyllä se äiti tulee pienemmän pojan hakemaan. Tulin joo, kävellen toisessa kädessä pojan pyöräilykypärä ja toisella kädellä talutin pientä polkupyörää. :D

Poika sai ikimuistoisen hauskan hoidosta kotiinpaluun. Kyllä vaan katsottiin matkalla kaikki ojanpohjat ja lintuparvet ja vaikka mitä. Onneksi matka ei ollut aivan mahdoton. Hyvä kävelylenkkihän siitä tuli.

Mutta entäs ne avaimet. Illalla ei löytynyt. Säätiedotus lupasi pahaa keliä ja toisessa autossa on jo kesärenkaat, joten pakkohan ne oli löytää. Pomppasin aamulla sängystä ainoana pakonomaisena ajatuksena, että takki on löydyttävä ja toivottavasti avain ON siellä takin taskussa. No tuota jälkimmäistä en melkein uskaltanut ajattelemaankaan. Etsin joka ikisestä huoneesta ja harkitsin jo pakastimeenkin kurkistamista, mutta sitten takki vain käveli vastaan. Siinähän se oli apukeittiössä aivan nenäni edessa, mutta olipa vaan nurinperin niin, ettei keltaisesta näkynyt pilkahdustakaan - sisusta oli tummansininen. Avain oli kiltisti siellä taskussa. :)

AA -kerhon ääneentunnustuksia. Olen avaintenhukkaaja, olen aina ollut ja sellaisena tulen aina pysymään. Takkia en lupaa kovin usein hukata.