Ei voi kun istua tässä ja tuijottaa näppäimistöä. Tuleeko mitään tekstiä?

Luin uutisen puolen päivän jälkeen. Sen jälkeen oli töissä jatkuva kiire, niin kova kiire, että melkein unohdin mitä on tapahtunut. Silloin uutisessa sanottiin, että yksi on kuollut. Matkalla kotiin radio hätkähdytti takaisin katastrofiin - kahdeksan kuollut.

Jonkin perheen, jonkin äidin poika... Ei voi käsittää, mitä siinä perheessä nyt koetaan. Tuli väkisin mieleeni Myyrmannin pommi-isku ja Hesarin juttu, jossa haastateltiin pommin tehneen nuorukaisen isää. Miten kukaan perhe voi tuollaisesta selvitä.

Juuri nyt tuntee itsensä nimenomaan äidiksi. Äidiksi, joka on seisonut ulkona ja odottanut omaa lastaan. Äidiksi, joka on saanut halata tulijaa ja siksi äidiksi, joka ei enää koskaan voi halata omaansa.

Tänä iltana sytytän kynttilän. Vaikka surunvalitteluistani ei mikään suru pienene, niin silti haluan sen esittää omalla tavallani hiljaisuuden keskellä.