Olohuoneesta kuului kolahdus ja itkua. Tällä kertaa se tarkoittaa sitä, että kolmivuotias viikari tipahti sohvalta. Antaa isän lohduttaa tällä kertaa. Mistähän se muuten johtuukin, että äidin on yleensä pakko pinkaista kauhealla vauhdilla paikalle, kun pienikin itku kuuluu. No äidin ja äidin, mutta itse siis teen sen yleensä pakonomaisesti. Mistähän sitten johtuu, että pojat on niin äidin perään? *huokaus*

Lauantai. Takana on jo ainakin yhden työpäivän verran tekemistä ja edessä enemmän kuin toinen mokoma. Tänä yönä menee piiiitkään. Tai menee, jos jaksan. Jos nukahdan, niin sitten nukahdan ja jatkan hommia aamulla.

Tänään on kamera laulanut oikein kunnolla ja onneksi tuli aika tavalla onnistumisiakin. Muutama on ihan sellaisia täydellisyyksiä, mitä nykyisellä kamerakokoonpanolla voi saada aikaan. Se kyllä lämmittää mieltä, eikä sitten haittaa juurikaan, vaikka jokunen niistä minkä luulin onnistuna, olivatkin aika pilallisia. Täytyisi opetella paremmin kuvankäsittelyä, niin saisi vähän enemmän irti niistäkin, missä jokin asia mättää. :D