On jännä juttu, miten monet asiat ovat loppujen lopuksi omasta uskalluksesta kiinni. Kyllä aikuisella ihmiselläkin saattaa epäusko nakertaa jossain pimennossa hyvääkin suunnitelmaa ja saa asiat lykkääntymään tai ainakin olotilan tukalaksi. Vaaditaan jokin sopiva auringonsäde palauttamaan uskon ja uskalluksen. En kyllä vieläkään ymmärrä, että mikä se tarvittu auringonsäde tai muu oivallus on, joka pattitilanteen laukaisee. Olisi kiva tietää, niin epäuskolla ei enää olisi voimia.

Muistelin eilen lapsuuden hauskoja hetkiä kauppaleikin parissa. Asuimme Oravikoskella ja siellä minulla oli ystävä, jonka kanssa suunnistettiin aina tiettyyn paikkaan kauppaa pitämään. Voi kun sitä muistaisikin mitä kauppatavaraa ne kaikki kävyt, risun pätkät sun muut olivat. Paikan muistan valokuvina mielessä. Siinä lähellä meni pieni joki tai mikä lie puro, jonka yli kulki silta. Sillan yli kulki polku kylän keskustaan päin ja toisella suunnalla oli se asuinalue, jossa järvenrannalla asuttiin.

Kunpa voisikin tehdä asioita samalla mielikuvituksella ja riemulla kuin silloin lapsena. Kauppa olisi varmasti jo pystyssä - siis oikea kauppa. Kyllä se lähellä nyt on, mutta nyt taas joutuu miettimään, että kannattaako kaupan avata juuri hiljaisen kesän kynnyksellä vai pitäisikö se tehdä rytinällä syksyllä. Pois pois sinä nakertava epätietoisuus. Nyt tarvitaan visio.

Onneksi on muistoja ja onneksi on unelmia. Olen huomannut, että ne tukevat toisiaan. Elämä heittelee eteen esteitä ja pettymyksiä, mutta jos niiden yli osaa kavuta, niin ehkä se, mitä pikkuisena tyttönä jo oli, vahvistuu aikuisena ollessa. Saapa nähdä. Onneksi elämä on mielenkiintoista ja tänään muuten paistaa aurinko oikeasti. Ihanaa parin kylmän ja sateisen päivän jälkeen.